opettajaharjoittelija

Punaisissa valoissa

Tänä aamuna punaisissa valoissa minä keksin sen: minä haluan väitellä itsepalvelusovelluksista. Onko se tosiaan totta mitä edellisessä elämässä väitin, että itsepalvelulla saa parempaa palvelua halvempaan hintaa? Miten sitä palvelun absoluuttista hyvyyttä mitataan? Mitkä ovat itsepalvesovellusten ongelmia? Miten ne liittyvät sovellusten käytettävyyteen ja käyttöliittymiin vai liittyvätkö mitenkään? Millaiset itsepalvelusovelukset ovat sujuvia? Onko sillä miten  liiketoimintaprosessin määrittely on tehty vaikutusta itsepalvelusovelluksen ”hyvyyteen”?  Onko erityisiä toimintoja, joihin itsepalvelu sopii erityisen hyvin? Jos on, miten organisaatio osaa ne tunnistaa?  Milloin on järkeä ”ulkoistaa” palvelu asiakkaalle itsepalvelusovelluksella sen sijaan että asiakas saisi ”oikeaa” palvelua? Riippuuko tämä kenties jollakin tapaa asiakkaasta?  (Äh viimeinen menee jo vähän liian lähelle itsestäänselvyyttä…) Miten palveluntarjoajan pitää itsepalveluprosessi mallintaa onnistuneesti?  

 
Alkuinnostukseni aiheesta on melkein hurmuksellista, myönnän että siihen kyllä osaltaan vaikutti se, että tänä aamuna oli  aurinkoista ja kaunista, takapenkin Kuningas EI oli poikkeuksellisen yhteistyöhaluinen ja radiostakin sattui tulemaan Ultra Bran Minä suojelen sinua kaikelta.

 
En tiedä vielä oikeasti, kantaisiko itsepalvelusovelluksiin liittyvä tutkimusideani koko prosessia. Voihan olla että aihetta on jo akateemisesti pureskeltu vaikka kuinka paljon. Mutta mahdollisen aiheen keksiminen antoi minulle uskoa kahdessa asiassa: ensinnäkin että minä haluan ja tahdon ryhtyä jatko-opiskelijaksi. Ja toiseksi, kyllä minun tutkimustieteenala on tietojärjestelmätiede.

 Jälkimmäiseen havaintoon päädyin väitöskirja-analyysitehtävän avulla. Olen tällä viikolla lukenut kahta väitöskirjaa. (en millään muotoa ole niitä vielä analysoinut…). Kumpikin on kauppatieteen tutkimus. Toinen on kirjoitettu suomeksi yrittäjyydestä, minulle kovin, kovin vieraalle tuntuvaa akateemista tekstiä, jossa en oikein päässyt juonesta kiinni  ja toinen englanniksi tietojärjestelmätieteestä, josta akateemisuudesta huolimatta pystyi löytämään jotain konkreettista , joka  lomittuu ajatuksissani  aikaisimpiin kokemuksiini.

Löytyykö intrepreneurshippiä?

Täällä blogissa on ollut hiljaista – opeopinnoista on jäljellä varmaankin pari ConnectPro sessiota ja toukokuun lähipäivät ja niihin valmistautuminen. Mikähän se posteri oikein on?  Omat ajatukseni on jo suunnattu seuraavaan suurempaan opiskeluprojektiin, jossa tutuksi tulisivat ontologiset ja epistemologiset käsitteet. Ja triangulaatio sekä bi-polaarisetkin kysymykset ja pallurakaaviot. Vielä olen kahden vaiheilla että riittääkö hinku tai hienommin ilmaistuna intreprenöörship :-) koko projektiin ja ylipäätään pohdin, että onko sitä nyt kaikkiin kohdalle sattuviin juniin noustava ollenkaan. Eikö minun pitänyt näiden opeopintojen jälkeen ottaa iisimmin ja nauttia rauhassa lasteni kanssa opettajan rikkaudesta, pitkistä lomista, jotka edellisessä työssä olivat vain unelmaa?

Mutta jos uuteen junaan lähden, niin oppimispäiväkirjan kirjoittelua blogimuodossa jatkan. Nyt on mietinnässä että laitanko opettajaharjoittelijan hyllylle ja aloitanko uuden vaiko jatkanko täällä. Onko kukaan muu pohtinut, mitä blogilleen tekee, kun opeopinnot ovat ohi?

Uuden alku

Aamuisin linnut laulaa ja tänään huomasin että syksyllä istuttamani lumikellot jo kukkivat. Ovatko ne aina näin aikaisessa?  Kevät on tulossa vai vieläkö meille ehtii talvi?

Helmililjat ja narsissitkin ovat jo hyvällä alulla:

Omat ajatukset täyttää pohdinta siitä, että jaksanko aloittaa uuden projektin?

Miten päästä alkuu?

Omista opinnoista on ollut apua myös siinä, että mieleen ovat palautuneet opiskelijan haasteet ja voihkinnan aiheet. Minulla on nyt  ihan uudenlaista ymmärtämystä opiskelun, työn ja elämän yhteensovittamisesta, motivoitumisesti, ryhmätöistä ja opinnäytetyön tekemisestä.  Ei meidän kehittämishanke tietenkään laajuudeltaan ole mikään maisterintutkinnon tutkielma, mutta kylläpä tuntuu kankealta sen kirjallisessa osuudessa alkuun pääsy.  Itse tekemäni aikataulun mukaan minun piti kirjoittaa loppuraportti tammikuun ensimmäisellä ja toisella viikolla. Uudelta vuodelta olin vielä niin uuvuksissa syksyn jälkeen että en jaksanut. Ja tammikuun toinen viikko meni kyllä tosi tiiviisti kevään kursseja valmistellessa. Tuloksena on se, että kehittämishankkeen loppuraportti on vielä aloittamatta.

Mietin, että miten syksyllä tilanteen hanskasin jotenkin paremmin – siis työn ja omien opiskelujen yhteensovittamisen. Minut silloin kyllä pelasti se, että todellakin pidin kiinni päätöksestäni omistaa torstait omiin opiskeluihin. Ei se pelkästään riittänyt, kasviksissa riitti puurtamista muulloinkin, yleensä torstait kirjoittelin, varsinainen lukeminen oli iltapuuhaa. Torstaitten lisäksi lähiopiskeliupäiviä oli syksyllä varsin runsaasti. Mutta opetukseni lukujärjestys on hyvin kevätpainotteinen, piti ihan laskea viralliset luvut, tein syksyllä 38% koko vuoden työstä ja nyt keväällä 62%. Ja se tottavie tuntuu. – opeopiskelulle ei meinaa löytyä aikaa . Miten sen loppuraportin kirjoittamisen alkuun pääsy tuntuukin niin vaikealta?  Tällaisia blogimerkintöjä voi kirjoittaa, kun lapset leikkivät vieressä, mutta  haastattelujen ja kyselytutkimuksen analyysiin tarvittaisiin oikea työskentelyrauha. Vai onko yhtäjaksoisen ajan haikailu vain tekosyy siirtää vaikealta tuntuvan tehtävän aloittamista ja jatkaa tekemättömän  murehtimista jolloin se vain suurenee ja suurenee ajatuksissa joksikin lähes mahdottoman tuntuiseksi? 

Mitenkäs muilla kehityshanke etenee – olenko murehtimisissani yksin?

Living Lab

Osallistuin oppilaitokseni T&K toimintaan liittyvään painopistealueryhmien tilaisuuteen, jossa yhtenä puhujana oli Janne Orava Movense Oy:stä kertomassa mitä on Living Lab ja miten se liittyy (ammattikorkeakoulujen) T&K-toimintaan.  Jotain kovin kovin muodikasta tuo Living Lab on, kun lähes kaikki oppilaitoksemme T&K kärkihankkeet ovat jotain ”labeja”.  Tätä mielikuvaa vahvisti Janne Oravakin, kun hän avasi Living Lab –termiä kuulijoille kertoen että sitä on kyllä viime vuosinä käytetty härskisti hyväksikin, EU-rahaa on kuulemma Living Lab –hankkeille irronnut.  Onpa joku henkilö julistanut koko Slovenian Living Labiksi.

Living Lab konseptin on kehittänyt William Mitchell MIT:ssä. Hänen mukaansa käyttäjäkeskeisten tutkimusmenetelmien avulla voidaan aidoissa kotiympäristöissä (Living Labs) ”tunnistaa, rakentaa prototyyppejä, arvioida ja varmistaa moniulotteisia ratkaisuja, joita tarvitaan yhä enemmän evoluutiomaisesti muuttuvissa elämisen ympäristöissä.”  Living Lab toiminnan avulla pystytään nopeuttamaan tuotekehityssyklejä, niissä käyttäjä on yksi toimijoista. Tämän quadruplisen mallin kolme muuta toimijaa ovat business tai vaikka julkinen organisaatio, mahdollistajat sekä palvelun tarjoajat. Janne Orava kertoi Living Lab esimerkki caseista, mm. vanhusten turvamaton testausta tehtiin palvelutalossa tai että mobiili-tv:tä testattiin ruuhkabusseissa. Kummassakin tapauksessa tuloksena saatiin autenttisten käyttäjien aitoja kommentteja, parempaa dataa kehityksen käyttöön kuin mitä olisi tullut perinteisellä käyttäjälabroissa tapahtuvilla testeillä.

Lopuksi sitten kuulimme vielä kannustavaa puhetta siitä, miten nimenomaan AMK:t ovat loistavia kumppaneita Living Lab hankkeisiin. (ilmeisesti niitä mahdollistajia, vaikka muistiinpanoihini olen kyllä kirjoittanut fasilitaattoreita) Sen vuoksi, että AMK:ssa on ”tekemisen meininki”. TKK, HKKK kouluttaa managereitä, AMK:t taas tekijöitä. Mainitsipa luennoitsija vielä  tietävänsä, mistä puhuu, kun itse on valmistunut kauppakorkeasta…

 Luennon jälkeen pohdiskelin, että mitä ihmettä tavalliselle rivi-AMK-opettajalle tuollainen Living Lab –hankkeeseen osallistuminen oikein voisi merkitä. Sitäkö että opiskelijat fasilitoisivat ruuhkabussissa käyttäjäkokemusten keräämistä ja opettaja heitä tuohon tehtävään preppaisi osana opetusta?  Ja ihan oikeastiko tätä nimitettäisiin T&K:si?. En usko, että tiedeyliopistojen opiskelijat kieltäytyisivät tällaisesta osana opintojaan sen vuoksi, että heistä on kasvamassa pomoja vaan siksi että he haluaisivat tällaisesta opiskelusta palkkaa.

Kevätlukukausi alkoi

Kevätlukukausi ja peridi 1 on käynnistynyt. Olen aloittanut opintojaksoja viiden eri opiskeliryhmän kanssa, kevään mittaan tulee vielä viisi lisää. Opintojaksojen aloitus on luonnollisesti sisältänyt toteutussuunnitelmien tekemisen, luentojen, oppimistehtävien, arvioinnin kriteerien miettimistä sekä asioiden aikatauluttamista.

Opintojaksojen ensimmäiset luentokerrat sujuivat minusta paremmin kuin viime vuonna. Osaksi sen vuoksi, että takana on edes yhden toteutuksen kokemus mutta ihan oikeasti on näistä ope-opinnoistakin ollut hyötyä. Kiitokset ohjaajille että olette jaksaneet olla mukana tsemppaamassa!

Erityisesti Markulle haluan kertoa, että aloitin laskentatoimen kurssin tekemällä opiskelijoille selväksi, että kurssin harjoitustehtävät on PAKKO tehdä jos asiat aikoo oppia ja tentistä päästä läpi. Pyysin viedä viimevuotisen opiskelijan kertomaan miten hän selvisi kurssissa ja sieltä tullut teksti oli oikeastaan vielä kovempaa kuin mitä minä olisin sanonut. Saa nähdä, miten tämä ”pelottelutaktiikka” toimii, mutta totta vie, aioin tällä lukukaudella olla se ope, jonka kurssiin opiskelijoiden on panostettava muutenkin kuin valitusosastolla. 

Englanninkielinen AMK-opetus

Luin Irmelin blogista etä hän oli päässyt syömään pikkuleivoksia opetusministerin kanssa. Olisi mielenkiintoista kuulla lisää tuosta keskustelusta. Minullakin olisi ministerille kysyttävää, jos tilaisuus tarjoutuisi. Lyhyen opeurani olen opettanut englanninkielisissä koulutusohjelmissa AMK:ssa. Minun asettuminen tällaiseen opettajan rooliin helpottuisi jos ymmärtäsin, että mikä on englanninkielisen AMK-koulutuksen tarkoitus, Kesun mukaanhan se tulee jatkossa entisestään lisääntymään.  Ennen kuin olin tehnyt tätä työtä päivääkään, ajattelin, että no sinne hakeutuvat tietysti kielellisesti motivoituneimmat opiskelijat, jotka halajavat kansainvälisiin tehtäviin ja ajattelevat että englanninkielinen koulutus valmentaa heidät siihen hyvin.  Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että tällaisella profiililla opiskelijoita on englanninkielisessa koulutuksessa kovin vähän. Suomalaiset opiskelijat ovat suurimmaksi osaksi ”joutuneet” sinne, koska englanninkieliseen koulutusohjelmaan on helpompi päästä kuin vastaavaan suomenkieliseen.

 
Sitten siellä on tietysti ulkomaalaisia opiskelijoita. He ovat tulleet juuri Suomeen, koska täällä EU:n ulkopuoleltakaan opiskelemaan tulleiden ei tarvitse maksaa opetuksesta. Suomen lisäksi tällaista veronmaksajien rahoittamaa koulutusapua tarjoavat Norja ja Luxemburg. Muut Euroopan maat veloittavat tuhansien eurojen lukukausimaksut EU:n ulkopuolisilta opiskelijoilta. Eli onko englanninkielisessä AMK -opetuksessa kyse kehitysavusta koulutuksen muodossa?  Vai ajatellaanko, että tässä on vastaus suurten ikäluokkien eläköitymisen myötä uhkaavaan työvoimapulaan? 

On englanninkielisen AMK-opetuksen motiivi mikä hyvänsä, sen ymmärtäminen auttaisi tavallista rivi-opettajaa tekemään työnsä paremmin. Jos kyse on (suomalaisten) kielikylvytyksestä toivoisin suuresti että pedagogian tutkimuksen puolella alettaisiin kiireen vilkkaan tutkimaan ja kehittämään käytännön menetelmiä substanssiaineiden opettajien tueksi, jotta kielikylvytyksen ohessa kuitenkin pystyttäisiin opettamaan samat taidot ja valmiudet kuin suomenkielisessä koulutuksessa. (Vai kuuluuko niiden taitojen ja valmiuksien olla samoja?) Voisipa tällainen koulutus olla osa opekk-opintojakin. Jos taas halutaan lisää ulkomaalaisia työntekijoitä Suomeen, niin pitäisi varmaan kiinnittää entistä enemmän huomiota suomen kielen opintoihin. Harva AMK -tutkinnon suorittanut on sellainen asiantuntija, joka Suomessa työllistäisi itsensä osaamatta suomea.

Haahuilua

Palailen lempeästi sorvin äärelle. Tänä päivänä ajattelin aloittaa kevään opetuksien suunnittelua ja sekä löytää netistä Studia Generaliaksi kelpaavan esityksen. Googletuksessa aamupäivä hupenikin. Helsingin yliopiston tallenteet eivät koneellani toimineet. (No en minä kaikkia kokeillut, mutta uusimpia viime syksyisiä.)  Toinen ideani oli käydä kurkkaamassa MIT Open CourseWare projektia josta pystyisi lataamaan materiaaleja ja katsomaan luentojen videointeja. Mutta ei sieltä äkkiseltään mitään minua kiinnostavaa (ja omaan opetukseen sopivaa) löytynyt.   Päädyin sitten kuuntelemaan Teemu Arinan luennon, mitä Vespan Moodelessa oli esitetty yhdeksi vaihtoehdoksi.

Kun opintojaksojojen toteutussuunnitelmien laadinta on kovasti itsellä nyt prosessissa niin Arinan Teemun esityksestä jäi mieleen erityisesti kohta, jossa hän ehdotti että joskus voisi olla hyvä hortoillakin opetuksessakin ilman tarkkaa toteutussuunnitelmaa. Perustelu oli se, että jos on liian tiukat raamit asioille alussa niin mitään uutta ei voi syntyä. Esimerkkinä oli klassinen 3M:n post it lappujen liima, joka syntyi vahingossa, jota Teemu sitten parodioi EU-rahoitteisilla projekteilla, joissa etukäteen täytyy tietää täsmälleen mikä projektin lopputulos on.  Mutta ei minun tämänhetkisellä kokemuksella kovin avoimeksi vielä uskalla suunnitelmia jättää.

Kuningas EI

Joulupukki muisti meitä Ipanapa 1 CD:llä jossa oli oikein nimikkokappale meidän kuopuksesta:

Mä en tahdo syödä muumilautaselta,
mä en tahdo syödä mitään!
Mä en tahdo istua ruokapöydässä,
mä en tahdo tehdä mitään!
Otatko sämpylää – Ei
Otatko omenaa – Ei
Palanen juustoa – Ei
Vai lasi maitoa – Ei
En tahdo, eikä mun tarvitse.
Olen kuningas. Suuri kuningas.
Kuningas E ja I. Täällä hallitsee kuningas Ei.
Mä en tahdo laittaa sukkahousuja,
mä en tahdo laittaa mitään!
Mä en tahdo laittaa kumppareitakaan,
mä en tahdo tehdä mitään!
Mennäänkö puistoon – Ei.
Saat ajaa polkupyörällä – Ei.
Muutkin on ulkona – Ei.
Puetaan päälle – Ei.
En tahdo, eikä mun tarvitse.
Olen kuningas. Suuri kuningas.
Kuningas E ja I. Teitä hallitsee kuningas Ei.
Ja mä voin soittaa rumpuja
Keskellä yötä puoli neljältä
Ja teidän riemuna
On tehdä töitä pussit silmillä.
Ja näin se käy. Näin se käy.
Mä en tahdo pestä hampaita,
mä en tahdo pestä mitään!
Mä en tahdo mennä nukkumaan,
mä en tahdo tehdä mitään!
Pää tyynyyn – Ei.
Hyvää yötä – Ei.
En tahdo, eikä mun tarvitse.
Olen kuningas. Suuri kuningas.
Kuningas EI.
Olen kuningas, Suuri kuningas.
Kuningas Ei, Kuningas Ei.
Täällä hallitsee kuningas Ei.

(T. Kilpeläinen&Bändibändi&Kuusisto)

Puolimatka lähestyy

Tämä päivä on pitkästä aikaa ollut itseopiskelupäivä kotona – lukukauden lopun lähestyminen on ”syönyt” opiskelupäiviäni normaaliin leipätyöhön. Kirjoitin tänään wiki-kirjoitusta Engeströmin Perustietoa opetuksesta kirjasta. Kirjan luin jo kesällä, muistan että se oli minulla lentokonelukemisena kesäloman alussa, istuskelin yksinäni odottamassa reilun tunnin myöhässä ollutta konetta. Kello oli yli kymmenen illalla mutta oli kesäisen valoisaa. Olin sopivassa vireessä oppimiseen, kirja oli helppolukuista ja olin jopa kirjoitellut erilliselle lapulle muistiinpanoviitteitä – esimerkiksi huojentuneena olin pannut merkille sen, ettei opettajan Engeströmin mielestä tarvitse olla mikään showmies – viihdyttäjän osa on raskas – yleisö odottaa uusia temppuja.

Engeströmiin palattiin syyskuun alussa kasvisten puolella kun käsittelimme kognitiivista oppimiskäsitystä ja käytinpä sitä hyväkseni myös kun tein opintokokonaisuuden suunnitelmaa. Kirja on minusta tuntunut turvalliselta, vähän vanhahtavalta (esipuheen on mm. kirjoittanut virastovaltuutettu) mutta minusta ei edelleenkään voi mennä opintokokonaisuuden suunnittelu mönkään, jos sen aloittaa motivaation ja orientaatioperustan miettimisellä.

Mutta tehtävän tekeminen tuntui silti erittäin raskaalta. En päässyt siihen vireeseen, jossa pohtisin, miettisen, sisäistäisin. Tänään minä vaan suoritin.